Kuningaslinnut

Kuningaslinnut Jos kadonnutta rauhaa etsien. Kokonaista tunnetta, jonka unen tuovan lahjan tahtona leskien, huutaisivat hiljaisuutta. Jos kuulevat tulevan, voisivat laulaa kaipuusta. Jos kastellen puuta kuollutta, Saharan kuivaamat oksat Niagaran putouksen toistavat. Sulavat yhdeksi valona loistavat, jo suudellen mielenvikaisuutta. Mullan alla aivastaa, ei taivaan, vaan maan brändejä amazonin aku ankka laastareita sanattomia sotilaita ja muita bändejä ja taidetta jos luovuus kasvattaa saisi vain tarinasta maatuneiden luiden lupaa kysymään omena huomenna punat poskella tikkarin kuola kastanjan ihmeeksi ilmestymään viisarit ajan inhimillistymä tiedosta kaarnaa raapien taivastellen miljardi lasta sivuja aapisen taivaan korkeinta matalana ja meri sininen tavaamas salamana mustasta kaikki sävyt näyn valon heijastaen ritarin kilpien kautta laulun tutun kuulkoon oman kylän tofeen sitkeet protokollat jonossa shakkilaulla hölmistyvän ilmeen, onnesta syntyjään kauluksella matkan rippeet tulkitusta tulevan vaietut suut sulkevan ois kuin raikas taika tuuli merten vedet kuuta kuuli ja näyttävä voimansa pikkuveli suurin ei kitara edes ilmassa ilman tulkitsijain luvin duuris soi kertosäe yhteinen yhtenäisen loi. Ystävyyttä suurta sotivat ja potilaista uutta luovat, kun puolikkaita varastavat niin toisensa vastavoiman lavastaa. Punaistuvat tiilet, sörkässä hiiltyen siivet, Agricolalta varastettu luuta, sankarin vapautta soittaa suuta aakkosia vain, kynästä ain ensilunta. Kuin loitsuja yli punamuurin jo oppivat kohti muuta, onnea uutta, rohkea on yksinäin, kunnes suudellen tuulet suurimmat ja huoletta aamuna sarastaa tietona sylissäin. Kielellä huomenna historian avaruus vielä pienenä avartuu, mieli vallaton avaa ikkunan Sulkee kirjan, niin nukkuvat parantaa vuoren hiljaa sanaton pitkin siltaa yös tippuvat tajunnan virtaa peittävät sanat elämän on kalpeina ain kunnes sulkakynä seinälle tuhisten uniset. Huomisen tunnelma rinnan mitan edellä jotakin. Etelän kultaisia luita ammollaan suu eksyen tuhannes apollo, Järven pinnasta järkeä peilaten maapallo, vannokoon ettei edes mukaan armostaan tuu. Ei voi toinen silmä uskoa suurta, kokemus todellinen, kuin unta. Onhan vain ikäväksi hänellekin, kun vainoten muusa. On vaivana lainat, joita kaivaten maa. Erillään tuntevat kituvat verillä, jos itkevät toistensa kyynelten. Pisarat sitten joskus, täyttävät tyynellä veden. Matka jatkuvan liikkeen, onnistuvanko virhe Linnut radalla tanssivan syyttöminä, niin syyttäjät sytyttävät sydämensä ja liekit syövät, kiehuvat ylöspäin siellä tykönäin näki kaiken, usvassa laimeen oikein tai väärin päin, myrskynä riehuvat takaisin taas syksyllä liehuvat sielussa tunteet kuihtuvat lumpeet vielä rakastaisivat uudet nieluunsa tulehtuneet. Kynät vinkuvat. Silloin suunsoittajat, kaikenlaista kuten tahdissa esseet tove janssonit kätensä pesseet upeena tulevat, uudet kuolevat, Tavallaan. kun kattilat räjähtävät täynnä vainoja, niin turhia, käsitteiden kaihon itsemurhia. Ei vajaa aika ymmärrä, ei kesken lopu tahallaan. ((((( Ysinkertainen virke pyhän tyypin laulussa soi; kirjota jo se kirja, maalaa jo se taulu. Lisää siihen luku viides, että ilman hedelmiä ja kukkia muistojen kuvat tyhjänä uhkia ja pöydällä kauhu. Paperi tee ja se kaveris eetee, joka sen runosi lukee, Löytyykö oranssi, onko kääpä tuoretuote sonaatti, somasti niin normaalisti, kuin mykän vokalistin äänenavaus. Rivarii ei oo, mut monta autoo naapurin parkis seisoo, kumpi on kumman, se tuhannen tähden arvaus. Ei taiteilija soi, jos toinen taidetta kritisoi kuka harvoista maailman loi kun yhteyttä kuullen, ei puutetta hetkessä Joten seuraava täyteläisempi myös menneestä tuullen.)))))))