kello kuuden maihin

kello kuudelta sulkee radion mitä mä täällä yksin valvon tärisevin käsin kantaa vesilasin yöpöydäl 10 vuotta leskenä ja sama matka sydänsyrjäl ja liian hitaalla vinkuu viisarit mummin kellossa kun vasta kolmelta joku tulee tsekkaa ollaanko vielä elossa eihän lapsiltkaa kehtaa aikaa pummii vanhempi heistä työpaikal jumis ja nuorempi ottaa vähän liiankin lungist hyvä jos kerran kuus pääsee käväsee tunniks eikä tohtori tajuu ettei noi myrkyt auta minnuu selkä venyy mut ei poista henkistä kipuu ja ikävä aina vaa noil rauhottavil rauhotella harmaa huppu silmil kattoo kohti haukotella valuu kuola poskia pitkin mut entä jos hän itki ikävää jos onni mitataan vuosis jokainen on samas kuosis täysin rikki yksinäin meist kaik on henkisesti limit ystävä hyvä älä unohda, hylkää älä tänne mua jätä olen nähnyt elämää enkä pysty yksin lentämään me tarvitaan toisiamme loppuun asti yksin yksiös itkee nyt aikuinen lapsi ja lukee nuori samaa aikaa kymmentä kirjaa vastauksen mummi minsas virkkaa kun nuorilla hänen mielestä liikaa paineita kun joka ikinen meistä douppaa lisäaineita erilaista oli kuulkaas meitin aikoihin kaik kyläl osallistu lapsista vaariin talkoisiin eikä duunarin stressi herättänyt yöllä vainoihin no joo, antaa vanhan muistel kultast nuoruut kokemuksen vinkki ain tervetullu kun muuttuvan maailman sulattaa hulluun jotain sellasta ne västäräkit räkii mummin omenapuus tänne päästy niin huulta purtu ja taas se kello on kuus vielä huomisen suonu eikä surusta luovu lehdet havisee miksi kukat on kuollu