jail

Sellin vankina, missä varjot kuiskaavat valheita, haaveilen auringosta, mutta toivo kuolee kuun alla, lasken päiviä – jokainen tikitys on muistutus: aika on varas, mutta kipu paljastaa totuuden. Betoniseinät kaikuvat syntejäni, sydän painaa raskaana siellä, missä hiljaisuus alkaa, lähetän viestejä taivaalle, mutta vastausta ei kuulu, rukouksia pimeydessä – vain heikko välähdys, huokaus. Muistot vainoavat kuin yön haamut, haalistuneet kuvat rakkaudesta – poissa ulottuvilta ja näkyvistä, luottamus särkyi kuin lasi lattialle, jokainen sirpale heijastaa elämää, jota en halua kohdata. Kirjoitan yhä näitä säkeitä – ainoa pakotieni, muste vuodattaa sieluani, mutta kalterit muovaavat kohtaloni, epätoivon syvyyksissä löydän lujuuteni: tämä vankilalle osoitettu rakkauskirje on ratkaistava arvoitus