Sohvalla   Ei sohvalta nousta uuteen aamuun haamuna olkkarin matolle ajatus kaatuu ja se sattuu, usko pois on eilistä turha katuu, ei hetkesi sun toiseksi vaihtua voi joka oksennuksen messis joskus ehkä muistoihin katoaa jos torstaihin mennessä tuhlattuna stressi jo eläköön ja matolta haihtuva madonreiästä bäkkii menköön vihdoin järki vaik vielä jäinen sen käsittäen maiseman valmiiksi väreillä valon värittäen ei kai sitä edes olemas ois ellei lasketa niitä mustia pisteitä muistissa viel salmiakkia mulle liian kirpeitä, Eikä juhlapaikal ole edes enää nimeä illasta aamuun lamput yhtä pimeinä on viskistä hedari ja muija vieres sydän syöpäläisen kipeä jos vaikka kuiskaten virheet mun muistaen repeatil niitä vinkuva levari vai mitä mä venaan ennen ekaa kertaa kun pulpettiin istuu oppia ikä kaikki tai aika kaiken varastaa joka aamu lattialle aamukahvit sama rikkinäinen kuppi ja kattona aurinkolasit ei taivas talven sada kiehuvaa vettä ei kasva info puussa edes kesäl, älyämpäristä ei tietovuoda, taitaa olla rutiinit luonnonlaki tie on suora kuin todellinen tä kuoron sävel ja tahti tai merten aaltojen muovilakit helpompi rauhas tää loppuun kituu henkistä itkuu kyynel verisenä tippuu veljistä pari viel messissä loput itteensä etsimäs maailma kaunis taivaan kauris tanssien yllämme loistaa sydän takametsien rakkauden sytyttäen sateessa valheiden seasta ehtien kertosäe yskii syksyn lehdissä sanat laulun kaikki entisiä ja ne uudet alut mutsin kirjottamat sadut on kadulle valumas Alepan ikkunat rikkovat Ku ulos otsa edel kaatumas Taskus karkkii, kaljaa ja pari humalaista raamattua ulkona venailee kaksitoista sosiopaatti varista ladattuna haulikos aamun salaisuudet luodit vallanneet valheet sun tarinasta niin syövät syyttömät yöttömäksi yön omatunto ammuttuna jälkeen kello kuuden kun uuden tuoksua tuulen tuoman henkisen kuoleman todellisuuden luovan Hyödytön pyöveli suudelman lyö yksinäisen unelmat murhattuna elämäntyö