Jeah. Mc 25! Hurri! Kaikest huolimatta mul on hyvä olla. Vaik onki ollu vaikeeta. Oon aatellu mun lapsuutta, joka oli aika pimee ja raaka. Täst lähtee, jou. Kaikki alko Hyvinkäältä ku mä synnyin. Mun siskot ajatteli et nyt meille tulee pikkuveli. Mut sieltä tuli minä, tyttönä. Me muutettii poronkadun lastenkotii, ku mutsi ja faija ryyppäsi. Ei ne osannu meistä huolehtii, ku ne oli koko aik kännis ja tappeli. Mut olin sillo 1v. Jote en mä tajunnu mitä ne teki. Mä menin eri osastolle ku ne. Kosk olin viel nii pieni skidi etten päässy samalle osastolle ku ne. Sit meijät tultii hakee sieltä. Jotkut Heidi ja Jukka otti meijät huostaa, mut ei neekää meitä osannu yhtää vittu hoitaa. Sit mun siskot sano et me haluutaa muuttaa. Mä olin sillon 3 vuotias ku Niina ja Pietari otti meijät vastaa. Siel mä olin 5 vuotta ja ku olin 8, nii Anette adoptoi meijät. Siel oli kivaa, koska se oli mukava. Mut sit tuli ongelmii vastaa, ku mun vanhin sisko alko viiltelee ja lintsata koulusta. Mut silti mul meni hyvin. Sit asuttii siel 4 vuotta kunnes Anetella todettii uniapnea. Sen lääkäri sano et se ei voinu enää jatkaa sijaisäitinä. Mun vanhin isosisko oli jo muuttanu pois, mut sit oli minä ja mun toinen sisko. Me muutettii pärskeen nuorisokotii, mis ollaa nytteki. Siel mä olin 12 vuotias ja myt oon 13. Tääl mä tapasin Sulon, mun parhaan kaverin, ja sit Samuel muutti tänne kans. Nyt on kaikki hyvi eikä mitää ongelmii, nii peace.